Suola ja neste

Munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä nesteen kertyminen kehoon on varsin tavallista. Nesteen kertyminen elimistöön johtaa mm. verenpaineen kohoamiseen, verenkiertojärjestelmän ja sydämen rasittumiseen ja vajaatoimintaan, turvotukseen sekä hengitysvaikeuksiin. Turvotus vaikeuttaa myös liikkumista.

Nesteen kertymisen välttämiseksi usein rajoitetaan myös nautittavien nesteiden määrää. Sopiva päivittäinen nestemäärä on 500-800 ml enemmän kuin munuaisten erittämä virtsamäärä.

Kaikki suola ruoassa lisää janon tunnetta ja johtaa helposti liialliseen nesteen nauttimiseen. Suola sitoo nestettä kehoon. Vältä suolaa ja runsassuolaisten elintarvikkeiden käyttöä. Runsassuolaisia ovat mm. kaikki elintarvikkeet joiden nimessä esiintyy suola kuten suolamuikku, suolakurkku (myös maustekurkku) jne. Suolaa on piilosuolana suuressa osassa nauttimaamme ruokaa kuten leivässä, einesruoassa, valmiiksi marinoiduissa elintarvikkeissa, makkaroissa, leikkeleissä, säilykkeissä, kalavalmisteissa kuten sillissä, kylmäsavulohessa sekä liemikuutioissa, fondeissa, perunalastuissa, valmiissa salaatinkastikkeissa ja muissa valmiskastikkeissa. Vältä myös mineraalisuolaa kuten Seltin tai Pansuola, koska ne sisältävät kaliumia.

Valmista kotona ruoka ilman suolaa. Keitä myös, riisi, pasta ja perunat suolattomassa vedessä. Mausta ruoka vasta valmiina tai marinoi suolattomilla mausteseoksilla, hedelmämehuilla tai maustekastikkeilla. Valitse aina vähällä suolalla tehtyä leipää, jossa on suolaa korkeintaan 0,7 %.

Muutamia vinkkejä:

  • Täytä kannu päiväannoksellasi vettä. Juodessasi vettä ota se tästä kannusta. Jos juot jotain muuta, kaada tätä vastaava annos pois vesikannusta. Käytä ruokajuomia tai lusikallista sakeaa sosetyyppistä ruokaa lääkkeiden ottamiseen aina kun se on mahdollista.
  • Vältä suolaa ja runsassuolaisia elintarvikkeita.
  • Mausta ruoka suolattomilla mausteilla kuten chilillä, pippureilla, mausteyrteillä (ei yrttisuolalla tai aromisuolalla), valkosipulilla, erilaisilla suolattomilla omatekoisilla maustekastikkeilla, sitruunalla, balsamiviinietikalla, hedelmämehuilla, tomaatilla ja maustesiirapeilla. Kun ruoka maustetaan happamaksi, makeaksi tai hapan-imeläksi, vähenee suolaisen maun tarve.
  • Anna makuaistillesi muutama viikko aikaa totutella vähäisempään suolamäärään.

Varovaisuutta! Vältä tähtihedelmää (karambola) ja eksoottisia tuoremehuja, jotka sisältävät tätä hedelmää, sillä ne voivat olla myrkyllisiä munuaispotilaalle, Vältä myös greippihedelmää ja sen mehua, sillä ne saattavat muuttaa lääkkeiden aineenvaihduntaa

Päivitetty: 12.12.2008
Lähetä tämä sivu sähköpostinaTulosta
valuva vesihana
Lisätietoa

kaikki nautittu suola sitoo nestettä kehoon ja vaikuttaa nestetasapainoon.

© Baxter | Legal Notice | Cookies | Dialyysi.fi -verkkosivuston on laatinut Baxter yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa.